Eilen oli viimeinen kerta vesijuoksua, ja tänään on taas ihan vetämätön olo. Fiksu veto ohjaajalta, soitti Juicen levyä, jossa osa biiseistä oli melko koskettavia, vesijuoksussa! Siis ihan oikeasti, koitin jopa sanoa, että musa vois olla jotain muutakin, mutta ei se muija tajunnut mistä oli kyse. Muutenkin mielestäni mihin tahansa liikuntasessioon Juicen levy ei ehkä ole se oikea valinta, vaikka hänen musiikista muuten tykkäänkin. Ja varsinkin nyt, kun kappaleet ei tuoneet mitään muuta mieleen, kuin sen että kyseinen henkilö on juuri kuollut. Ja sitä soitetaan vesijuoksussa...aloin harkitsemaan vakavasti että se harrastus ei ehkä ole kuitenkaan minua varten.

Tänään aion ottaa lunkisti, koska nyt tuntuu siltä, ja myös siksi että on ne päivät kuukaudesta käsillä. (Ette vielä huomanneet tuosta aiemmasta vuodatuksesta vai:) Milläs sitä hemmottelee itseään silloin kun sitä ei tee epäterveellisellä ruualla? Hakisinko jonkun kivan lehden kaupasta, ja kenties tekisin vaikka mozzarellasalaatin. Kuulostaa nyt ainakin aika hyvältä! Nyt ei ole muuta estettä tälle suunnitelmalle, kuin viisi ja puoli tuntia töitä. Sen jälkeen, Prisman lehtihyllyn kautta kotio!